maanantai 13. syyskuuta 2010

Kolvanan Uuro (Kontiolahti)

Upea rotkolaakso tässä lähellä meitä. Lähdettiin matkaan Enon puoleiselta parkkipaikalta. Reitille oli helppo osata ja reittikin oli erinomaisesti merkitty. Itse reitti oli kyllä todella vaikea kulkuinen ainakin tähän vuodenaikaan. Mäet oli jyrkkiä kulkea ja kivet liukkaita missä oikeasti joutui välillä kulkemaan kaikkia raajoja käyttäen. Reitti on 5 kilometriä pitkä, mutta rankimpia reittejä mitä olen koskaan taivaltanut juuri vaikeakulkuisuutensa takia. Koiria en tänne mukaan ottanut ja eikä minun mielestä tämä kyllä koirien paikka olisikaan louhikoista johtuen. Reitin kulkemiseen meillä meni vähän alle neljä tuntia. Harmittavasti en muistanut kameraa ottaa tälle reitille mukaan eli ensi kesänä joutuu uudestaan kapuamaan tälle samalle reitille kameran kera.  Jyrkät nousut ja välillä polun vieressä laskevat jyrkänteet saivat korkeanpaikankammoisen haukkomaan henkeään. Reitin suositeltu suunta on kulkea myötäpäivään ja kyllä suosittelenkin sitä, sillä näiden ylämäkien alaspäin tuleminen olisin kyllä hieman haastavampaa.

Reitin hyvät puolet:

- reitti on haastava

- maisemat reitillä upeat

- reitti on merkitty todella hyvin

Reitin huonot puolet:

- reitti on haastava

- kivikoiden ylitys välillä hankalaa

- reitille on kaatunut isoja puita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti